Karu totuus vaihto-oppilasvuodesta: Parakkimajoitus tuppukylässä

Suomalaisnuorukaisen vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa osoittautui karvaaksi pettymykseksi, jota puitiin hiljattain Helsingin käräjäoikeudessa. Oikeus määräsi matkan järjestäneen EF Educationin maksamaan korvauksia pojalle ja hänen perheelleen.

Nuorukainen lähti vaihto-oppilaaksi Oregoniin lukuvuodeksi 2008-2009. Hän joutui kantajien mukaan asumaan syyslukukauden hiljaisessa maalaiskylässä, jossa parikymmentä vaihto-oppilasta oli majoitettu parakkeihin vaatimattomiin oloihin. Oppilaista huolehtivat palkatut kodinhoitajat. Koulussa oli kantajien mukaan heikkoa opetusta ja vaihto-oppilaiden lisäksi vain pari paikallista lasta.

EF Education myönsi, että kohteessa oli puutteita. Se yritti järjestää pojalle syksyn mittaan uuden asuinpaikan, mutta yritykset kariutuivat.

Nuorukainen pääsi muuttamaan kevätlukukauden alussa Texasiin uuteen perheeseen, jonka hän oli löytänyt sukulaistensa kautta. Opiskelu tyssäsi kuitenkin edellisestä koulusta saatuihin huonoihin arvosanoihin, ja poika passitettiin kotimatkalle. Hän myönsi, ettei ollut opiskellut pikkukylässä kunnolla, koska oli odottanut koko ajan siirtymistä uuteen paikkaan.

Helsingin käräjäoikeus määräsi EF Educationin maksamaan pojalle ja hänen vanhemmilleen puolet vaihto-oppilasvuoden hinnasta. Toista puolta ei tarvitse korvata, koska vuoden keskeytyminen johtui opiskelujen laiminlyönnistä.

Oikeuden mukaan kantajat eivät saaneet vastinetta rahoilleen, sillä oppilaan sijoittuminen perheeseen olisi ollut keskeinen osa tehtyä sopimusta.

Harvinainen tapaus

Vaihto-oppilasvuodet työllistävät oikeutta ja kuluttajaviranomaisia varsin harvoin. Kuluttajariitalautakunnassa on ollut kymmenen viime vuoden aikana parikymmentä niihin liittyvää tapausta. Niissä on ollut kyse esimerkiksi sopimattomiksi koetuista isäntäperheistä.

EF Education järjestää myös kielimatkoja, joihin liittyvän kärhämän vuoksi se on ollut Kuluttajariitalautakunnan mustalla listalla. Syynä on tapaus, jossa kielimatkalainen oli lähetetty ilman varoituksia kotiin vähäisen alkoholinkäytön vuoksi vain parin matkapäivän jälkeen.

Lautakunta suositteli, että yritys korvaisi puolet matkan hinnasta, koska lopputulos oli matkalaisen kannalta kohtuuton. Sinänsä se piti alkoholin käyttökieltoa matkoilla perusteltuna.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat