Karu näky – ilotulitetehdas maan tasalle räjähdysten sarjassa

Italiassa Aquilassa ainakin kolme ihmistä on kuollut ja yksi kateissa ilotulitetehtaalla sattuneiden räjähdysten jäljiltä. 

Räjähdykset sattuivat eilen Paolellin ilotulitetehtaalla Tagliacozzon kaupungissa noin kahdelta iltapäivällä, kertoo Corriere della Sera.

Pelastustyöntekijät ovat löytäneet tehtaan raunioista kolme ruumista, yksi henkilö on yhä kateissa. Turman jäljiltä onnistuttiin pelastamaan kolme henkilöä.

Todistajat kertoivat kuulleensa ainakin kolme rajua räjähdystä varttitunnin aikana. Asukkaiden mukaan räjähdykset tärisyttivät maata useiden kilometrien päässä.

Puolen kilometrin päässä kuntosalilla ollut todistaja kuvaili räjähdystä maailmanlopun kaltaiseksi:

– Lähdimme kuntosalilta juuri kun tapahtui kolmas todella raju räjähdys, joka lennätti meidät maahan, mies kuvaili uutistoimisto Ansalle.

Italiassa on sattunut vastaavanlaisia räjähdyksiä ilotulitetehtailla myös aiemmin. Viime vuonna heinäkuussa neljä henkilöä sai surmansa ilotulitetehtaalla sattuneessa räjähdyksessä Città Sant'Angelossa. Syyskuussa 2011 räjähdys surmasi puolestaan kuusi henkilöä ilotulitetehtaalla Arpinossa.

Räjähdys raunioitti ilotulitetehtaan Italiassa 1:18

Lue myös:

    Uusimmat