Karpela: Sukupolvista työttömyyttä torjuttava

Osalla nuorten työpajoista on ollut saman suvun jäseniä jopa kolmessa polvessa.

Kulttuuriministeri Tanja Karpela on huolissaan sukupolvisesta eli periytyvästä työttömyydestä. Hänen mukaansa kyseessä on uusi ilmiö, jonka nuorten työpajat ovat viime aikoina kohdanneet.

- Osalla nuorten työpajoista on ollut saman suvun jäseniä jopa kolmessa polvessa. Haluan nostaa tämän työttömyyden periytymisen yhdeksi nuorisopoliittiseksi kysymykseksi, jota tutkimme nuorten työpajoilla vielä kuluvan vuoden aikana, sanoi Karpela Oulun valtakunnallisilla työpajapäivillä.

Karpelan mukaan sukupolvista työttömyyttä on kohdattu eri puolilla maata olevissa työpajoissa ja työttömille on syntynyt työpajoilla jo osaamista. Tiedot ja osaamiset tulee hänen mukaansa saada laajemmin tiedoksi ja käyttöön.

Karpelan mukaan nuorten työpajatoiminta on tehnyt kiitettävää työtä nuorten sosiaalisessa vahvistamisessa. Työpajat vastaavat ministerin mukaan nuorten tarpeisiin siirryttäessä koulutusasteelta toiselle tai koulutuksesta työelämään. Ministerin mukaan 66 prosenttia työpajan käyneistä nuorista sijoittuu heti työpajajakson jälkeen joko työhön, koulutukseen tai muuhun tavoitteelliseen toimintaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat