Karpela palasi töihin

Kulttuuriministerin lähipiirin mukaan tänään työhönsä palanneella ministerillä on nyt kova työtahti, jotta hän saisi suoritettua rästiin jääneet tehtävänsä.

Kulttuuriministeri Tanja Karpela on palannut jälleen töihin kolmea viikkoa kestäneeltä sairauslomaltaan. Hänen piti aloittaa työnsä jo viime viikon maanantaina, mutta tuolloin hänelle määrättiin kuitenkin vielä viikko lisää lomaa.

Tanja Karpelan lähipiirin mukaan ministerillä on nyt kova työtahti rästiin jääneiden työtehtävien kimpussa. Karpelan vakuutetaan myös voivan jo oikein hyvin.

Karpela joutui taannoin sairauslomalle, kun hänen veriarvonsa laskivat huolestuttavan heikoiksi. Hänelle tehtiin verensiirtojakin.

Samanaikaisesti Karpela joutui myös melkoiseen mediamyllytykseen, kun hänen kykynsä hoitaa kulttuuriministerin tehtäviä asetettiin kyseenalaisiksi joissakin lehtikirjoituksissa. Toisaalta hän on saanut monilta kulttuurialan vaikuttajiltakin arvovaltaista tukea.

Kesälomalle kulttuuriministeri Karpela lähtee näillä näkymin 4. heinäkuuta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat