Karkotettavien pakkolääkityksistä uusia varoituksia

Teo antoi moitteet yhdelle lääkärille ja kahdelle sairaanhoitajalle.

Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (Teo) on antanut kolme uutta varoitusta käännytettävien pakkolääkityksistä. Varoituksen saivat lääkäri ja kaksi sairaanhoitajaa, jotka vastasivat rauhoittavien lääkkeiden pistämisestä Suomesta karkotettaviin ulkomaalaisiin ilman heidän suostumustaan. Asiasta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Teo on nyt antanut pakkopiikityksistä yhteensä viisi varoitusta. Yksi lääkäri ja sairaanhoitaja saivat varoitukset jo aiemmin ukrainalaispariskunnan lääkitsemisestä Helsingissä. Uudet moitteet liittyvät Rovaniemen ja Tampereen poliisin toimeenpanemiin käännytyksiin. Molemmissa piikki annettiin yhdelle ihmiselle. Teon mukaan kaikille tapauksille on yhteistä se, että lääkkeen antamiseen ei ollut hoidollisia perusteita.

-Katsoimme, että lääkkeet pistettiin käännyttämisen helpottamiseksi, esittelyneuvos Arja Myllynpää kertoo varoitusten antamisen perusteista. Teo otti lääkitysasiat käsiteltäväkseen sisäministeriön tekemän selvityksen perusteella.

Ministeriö alkoi ottaa selkoa asiasta, kun ukrainalaisten tapaus tuli julkisuuteen viime syksynä. Perheen vanhempien lisäksi heidän kahdelle lapselleen annettiin piikki. Sairaanhoitajan mukaan lasten ruiskuissa ei kuitenkaan ollut lääkettä. Teo jakoi varoitukset ukrainalaisvanhempien lääkityksestä joulukuussa. Tammikuussa valmistunut ministeriön selvitys toi ilmi Tampereen ja Rovaniemen tapaukset, joista tehtiin päätökset viime keskiviikkona.

Poliisi piti kiinni pistämisen ajan

Rovaniemellä varoituksen saanut lääkäri määräsi piikin puhelimitse tapaamatta potilasta. Myös piikin pistänyt sairaanhoitaja sai varoituksen. Teon mukaan oli selvää, että entisestä Jugoslaviasta kotoisin olevaa käännytettävää oli lääkitty vasten hänen tahtoaan. Tämä ilmeni muun muassa poliisin kertomuksesta, jonka mukaan poliisi varmisti pistämisen pitämällä kiinni käännytettävän käsistä. Tampereen tapauksesta varoitus tuli vain helsinkiläiselle sairaanhoitajalle, sillä määräyksen antanutta lääkäriä ei saatu selville. Käännytetty iranilainen oli ollut lääkärin hoidettavana jo aiemmin. Tällöin hänelle oli määrätty mielialalääkitys tabletteina. Hänelle kuitenkin annettiin rauhoittavaa lääkettä myös pistoksena lentokentällä, koska poliisi pelkäsi hänen vaarantavan muiden matkustajien turvallisuuden.

Myös iranilaisen tapauksessa poliisi piteli käännytettävää kiinni, kun sairaanhoitaja antoi pistoksen. Poliisin mukaan käännytettävä ei vastustanut lääkkeen antamista mutta ei myöskään antanut siihen suostumustaan. Tabletit määrännyt lääkäri kiisti olleensa piikityksen takana. Näin vastuuseen joutui vain piikin antanut sairaanhoitaja.

Teossa ei ole tällä haavaa käsittelyssä muita pakkolääkitysasioita. Arja Myllynpään mukaan on kuitenkin mahdollista, että tapauksia on sattunut enemmänkin. Teon antama varoitus on huomautusta voimakkaampi moite selkeästi virheellisestä menettelystä. Varoitus ei rajoita ammatin harjoittamista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat