Karkki kallistuu - makeisveroksi 75 senttiä kilolta

Makeis- ja jäätelövero toteutuvat odotettua matalampina. Hallitus esittää suunnitellusti, että valmisteveroa aletaan jälleen kantaa makeisista, makeisten kaltaisista valmisteista, suklaasta, kaakaota sisältävistä tuotteista, jäätelöstä ja mehujäästä. Veron suuruus jäisi tänään annetun esityksen mukaan makeisten ja jäätelön osalta 75 senttiin kilolta, kun vielä kesällä veroa arvioitiin kerättävän 95 senttiä kilolta.

Makeisvero oli viimeksi käytössä vuonna 2000. Vuonna 1999 sitä kerättiin noin 60 senttiä kilolta.

Myös virvoitusjuomien verotusta kiristetään. Hallitus esittää, että valmisteveroa korotetaan 4,5 sentistä 7,5 senttiin litralta valmista juomaa kohti. Veron piiriin halutaan nykyisten mehujen, limonadien ja kivennäisvesien lisäksi myös luonnon kivennäisvedet ja maitoa sisältävät kahvijuomat.

Makeiset kallistuvat 1-15 prosenttia

Valmisteveron arvioidaan korottavan makeisten hintoja noin 1 - 15 prosenttia. Jäätelön osalta hintojen nousu saattaa olla makeisia suurempaa. Virvoitusjuomaveron korotuksen arvioidaan puolestaan korottavan nykyisin veron piirissä olevien tuotteiden hintoja 0,5 - 5 prosenttia.

Makeisten ja jäätelön valmisteveron käyttöönoton ja virvoitusjuomaveron korotusten kasvavan vuositasolla 100 miljoonalla eurolla. Makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteveron verotuoton arvioidaan olevan yhteensä noin 135 miljoonaa euroa vuosittain. Vuoden 2011 verotuottojen arvioidaan kuitenkin jäävän noin 115 miljoonaan euroon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat