Karjalan tasavalta lisää miliisejä huumerikollisuuden torjuntaan

Karjalan tasavalta lisää huumerikollisuuteen keskittyviä miliisivoimia. Samalla lisätään muitakin resursseja huumeongelmien torjumiseksi, kertoi Karjalan sisäministeri Igor Junash tänään Joensuussa.

-Tästä asiasta vallitsee suuri yksimielisyys myös tavallisten kansalaisten keskuudessa, ministeri huomautti.

Junash kertoi, että huumerikollisuus laajenee koko ajan. Pääosa huumeiden käyttäjistä on alle 25-vuotiaita. Joissakin kouluissa jopa yli puolet oppilaista käyttää tai on kokeillut huumeita. Tilanne on vaikein Petroskoissa, Sortavalassa, Kostamuksessa ja Kontupohjassa, sisäministeri kertoi.

Itä-Suomessa ja Oulussa kolmen päivän vierailulla oleva ministeri Junash sekä Sortavalan miliisin päällikkö Valeri Denisov ja Kostamuksen miliisipäällikkö Igor Juganson tutustuivat Suomen poliisin toimintaan läänien poliisijohdon kanssa. Huumerikollisuus oli keskeisimpiä puheenaiheita.

-Vaihdamme Suomen poliisin kanssa tietoja huumerikollisista. Tällä matkalla olemme saaneet kuvan myös rajaseutujen tilanteesta ja se auttaa meitä suuntaamaan omia voimavarojamme huumetyössä, Junash sanoi.

Huumerikollisuuden lisäksi tapaamisissa keskusteltiin laittomasta maahanmuutosta, lainsäädännöstä tiedottamisesta, talousrikollisuudesta sekä erityisesti autovarkauksiin keskittyvästä järjestäytyneestä rikollisuudesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat