Mainos

Karjalaisen siirtoväen tarina kiri voittoon Hämeessä

Nimekäs kaarti miehitti näytelmäkilpailun ykkössijat Kangasalla. Kirjailija Anu Kaipainen voitti, toiseksi tuli kirjailija Kalevi Kalemaa ja kolmanneksi sijoittui professori Panu Rajala.

Kirjailija Anu Kaipaisen näytelmä Tammelassa erilaista on voittanut Hämeen Heimoliiton ja Jalmari Finnen Säätiön järjestämän näytelmäkilpailun. Toiselle sijalle nousi kirjailija Kalevi Kalemaan Suutari Aaltosen perintö ja kolmanneksi professori Panu Rajalan Mestarin iltapäivä. Kaipaisen näytelmä sijoittuu 1940-luvulle ja kuvailee karjalaisen siirtoväen asuttamista. Kalemaan tekstin päähenkilö on kenkätehtailija Emil Aaltonen, Rajalan taas teatteriohjaaja Eino Salmelainen.

Hämäläinen näytelmä -kirjoituskilpailuun osallistui kaikkiaan 83 näytelmää. Niistä parhaita voi palkintolautakunnan mukaan suoraa päätä suositella hämäläisten teatterien käyttöön. Lisäksi joukossa on ainakin parikymmentä harrastajateattereille soveltuvaa tekstiä.

Kilpailun ensimmäinen palkinto on 100000 markkaa, toinen 75000 markkaa ja kolmas 50000 markkaa. Palkinnot jaettiin täysimääräisinä siitä huolimatta, että kilpailun rahoitus ei ole sujunut lainkaan järjestäjien toivomalla tavalla. Palkintorahaston keräystavoite oli noin 240000 markkaa, mutta keräys on tähän mennessä tuottanut alle 50000 markkaa. Hämeen Heimoliitto ja Jalmari Finnen Säätiö ovatkin jo ottaneet kumpikin 100000 markan lainan kilpailukulujen kattamiseksi, ja tukikeräystä jatketaan. Järjestely- ja arvostelukulut mukaan lukien kilpailu on tullut maksamaan noin 300000 markkaa. Kangasalan kunta on lähettänyt keräyshaasteen yli 60 hämäläiselle kunnalle, joista tähän mennessä vain kymmenkunta on lähtenyt mukaan. Kangasalan Sanomat lahjoitti 10000 markkaa ja haastoi muut maakunnan lehdet, mutta vastauksia ei ole kuulunut. Yritysten ja yksityishenkilöiden lahjoitukset ovat tuoneet muutamia satoja markkoja.

Kilpailu järjestettiin Hämeen juhlavuoden 2000 kunniaksi. Palkintojen jakopäivä, 11. elokuuta, on Jalmari Finnen (1874-1938) syntymäpäivä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.