Karille ajanut rahtilaiva yhä tukevasti matalikolla

Rauman edustalla eilen karille ajaneessa rahtilaivassa on joitakin vuotoja, mutta tilanne on pysynyt hallinnassa pumppujen avulla.

Turun meripelastuskeskuksesta kerrottiin aamulla, että alus on tukevasti paikallaan, eikä se ole kallistunut.

Törmäys sattui eilen iltapäivällä. Kukaan ei loukkaantunut, mutta aluksen pohja vaurioitui.

Paikalla on aluksen 15-henkinen miehistö. Lisäksi tilannetta seuraa meripelastuskeskuksen vartiolaiva.

Vielä aamulla ei ollut tietoa, millaisella aikataululla laivaa päästäisiin irrottamaan karilta. Myös karilleajon syy on edelleen epäselvä.

Antiguan ja Barbudan lipun alla seilaava alus oli ottanut konttilastin Raumalla ja oli matkalla Ruotsin Gävleen. 151-metrinen Phoenix J -niminen laiva on kiinni niin kutsutulla Rauman matalalla vajaan 20 kilometrin päässä kaupungista.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat