Kari Väisänen Suomen Business Viestintään

Suomen Tietotoimiston STT:n edellinen toimitusjohtaja Kari Väisänen on nimitetty Suomen Business Viestinnän toimitusjohtajaksi joulukuun alusta lukien.

Suomen Business Viestintä julkaisee mm. Pääkaupunkiseudun talousuutisia ja Keskuskauppakamarilehteä. Lisäksi yhtiö harjoittaa erilaista markkinointiviestintää, mm. messumarkkinointia. Tänä vuonna Suomen Business Viestintä arvioi keräävänsä noin 26 miljoonan markan liikevaihdon.

Yhtiön aiempi toimitusjohtaja Matti Hurme siirtyy hallituksen kokopäiväiseksi puheenjohtajaksi. Väisänen lähti STT:stä kesällä doping-kohun vuoksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat