Kari Mänty palaa Yleisradioon

Sanomalehti Pohjalaisen nykyinen päätoimittaja Kari Mänty palaa takaisin Yleisradioon ensi kuussa, jolloin hän aloittaa työt radion uutis- ja ajankohtaisohjelmien osaamiskeskuksen päällikkönä.

-Palaan ikäänkuin kotipesään, mutta en tuhlaajapoikana vaan huomattavan paljon uusia, hyviä kokemuksia saaneena, hän kuvaili runsaat kaksi tuntia nimityksensä jälkeen tunnelmiaan.

Hänen mukaansa päätös jättää Pohjalainen kuusi vuotta kestäneen päätoimittajan pestin jälkeen ei ollut helppo tehdä, vaan sitä piti miettiä pitkään. Hän sanoo oppineensa Vaasassa viettämiensä kuuden vuoden aikana konkreettisesti kantapään kautta sen, että vaikka kuinka maakuntalehteä tehdään ja maakunnan asioista koko ajan puhutaan, täytyy kuitenkin muistaa aina muunkin Suomen olemassaolo.

-En varmasti tule jatkossakaan unohtamaan maakuntia, sanoo Mänty.

Yleisradio on nimittänyt ohjelmajohtajat myös muille uudistuville suomenkielisille radiokanavilleen. Nimitykset astuvat voimaan syyskuun alussa. Uudistuneet kanavat aloittavat toimintansa ensi tammikuun puolessa välissä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat