Kari Hotakaisen Klassikko taipui elokuvaksi

Kotimaisen elokuvan tuorein ensi-ilta on nykypäivään sijoittuva arkinen ja anarkistinenkin komedia autoilevasta Suomesta. Kari Hotakaisen läpimurtoromaani Klassikko nousi neljä vuotta sitten Finlandiapalkinto-ehdokkaaksi, nyt Kari Väänänen on ohjannut ja käsikirjoittanut teoksesta samannimisen elokuvan, joka tavoittelee erityisesti nuorta kaupunkilaisyleisöä.

Klassikko kiihdyttää tänä iltana valkokankaille 10 kopion voimin, budjetti on 4 miljoonaa markkaa. Kyseessä ovat pienet luvut, mutta lähtökohtanakaan ei ole suuren yleisön elokuva, vaikka pääosissa on useampikin renttu. Jos elokuva saavuttaisi 50 000 katsojaa olisi luku jo hyvä, todetaan tuotantoyhtiöstä, joka on Kaurismäkien Sputnik.

Klassikko on kohtalaisen anarkistinen elokuva, jonka henkilöt ovat rasittavankin totta. Mutta mopo tai karvanoppa-Corolla karkaa paikoin sopivasti käsistä. -Mä oon varmaan kirjailija, joka pitää todellisuudesta. Mutta en jaksa siinä loppuun asti aina pitäytyä, että kyllä mun mielestä ammattitaitoon liittyy olennaisesti valehtelu ja keksiminen. Siinä mielessä olen Päätalo-vainaan hyvin, hyvin kaukainen sukulainen, arvelee kirjailija Hotakainen.
Lisää Klassikko-elokuvasta
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat