Karhut heräsivät talviuniltaan: Moittivat varista ja painivat

Karhut heräsivät talviuniltaan Korkeasaaressa 4:21

Korkeasaaren karhut ovat heränneet ja päässeet ulos. Ensimmäisen kerran ne havahtuivat uniltaan jo tammikuussa, mutta pienen välipalan jälkeen ne jatkoivat uniaan. Tänään oli kuitenkin aika päästä ulos. Eläintenhoitajan mukaan oikea hetki on helppo määrittää.

– Se on helppoa: karhut hakkaavat luukkua aikamoisella metelillä, kertoo eläintenhoitaja Anssi Harju Korkeasaaresta.

Kun liikehdintä talvipesässä alkaa, hoitajat kurkistavat sisään ja antavat niille ruokaa. Tänä talvena karhuja on ruokittu jo useamman kerran. Ensimmäisten välipalojen aikaan karhut eivät vielä osoittaneet kiinnostusta ulkoiluun, mutta vähitellen uni on karissut silmistä.

– Noin viikko sitten ne alkoivat valikoida ruokaa ja haistella luukkua siihen malliin, että alkoivat olla oikeasti hereillä, kertoo Harju karhujen heräämisestä.

Kun luukku pesästä karhulinnan ulkotiloihin tänään puolilta päivin avattiin, karhut astuivat ulos peräkkäin virkeinä ja ympäristöstään selvästi kiinnostuneina. Hoitajien ulos jättämät leivät, omenat ja hunaja maistuivat hyvin. Karhuilla oli tarmoa myös ärhentää herkkuvarkaisiin tulleelle varikselle. Äityivätpä ne pieneen painiinkin kameroiden ja päiväkotilasten iloksi.

Lue myös:

    Uusimmat