Karhujahti päättyi pohjoisessa

Pohjois-Suomessa saatiin tänään päättyneellä syksyn karhunmetsästyskaudella kaadettua 25 karhua. Lappiin ja Oulun läänin itäosaan myönnetty alueellinen kaatokiintiö olisi sallinut 27 karhun kaatamisen.

Oulun läänissä karhuista ammuttiin 14 ja Lapin läänissä 11. Kaadetuista kontioista uroksia oli 17. Kunnista eniten karhuja ammuttiin Kuhmossa, siellä päästettiin päiviltä kuusi kontiota. Toiseksi parhaalla alueella Inarissa puolestaan kaadettiin viisi eläintä, ja siellä tuli saaliiksi myös painavin karhu, 220-kiloinen yksilö.

Lapin riistanhoitopiirin seurannan mukaan saalista saatiin parhaiten syyskuussa, mutta lumen tulo lokakuussa helpotti metsästystä erityisesti tunturiseudulla. Lisäksi samaan aikaan meneillään olleessa radiomerkittyjen karhujen seurannassa havaittiin, että osa karhuista siirtyi metsästyksen alettua rajaseudulta Venäjän puolelle.

Riistapäällikkö Teuvo Eskola Lapin riistanhoitopiiristä toteaa, että karhuja saatiin suhteellisesti eniten sieltä, missä karhukanta on vahvin.
-Tämä on riistanhoidollisesti oikein ja välttämätöntä myös porovahinkojen estämistä ajatellen. Metsästystä pyrittiin ohjaamaan karhurikkaille alueille ja sellaisiin yksilöihin, jotka liikuskelivat asutuksen tuntumassa.

Eskolan mielestä kiintiömetsästys on osoittautunut hyväksi keinoksi karhukannan säätelyssä ja siksi se hänen mukaansa tulisi pitää edelleenkin käytössä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat