Karhu linnoittautui pihapuuhun Taipalsaarella

Karhu linnoittautui omakotitalon pihapuuhun Taipalsaarella myöhään eilen. Saimaanharjun asuntoalueella tallustellut karhu säikähti koiran kanssa liikkuneita lenkkeilijöitä ja kapusi tuntikausiksi puuhun.

karhu

Poliisi sai tiedon Saimaanharjulla liikkuneesta karhusta kymmenen jälkeen illalla. Jauhialantien tienoo eristettiin ja liikenne ohjattiin muille teille. Paikalle hälytetyt karhunmetsästäjät arvioivat männyn latvaoksiin sitkeästi kiinnittyneen otson noin parivuotiaaksi, 60 kiloiseksi urospennuksi. Se oli ilmeisesti kokemattomuuttaan ajautunut asutusalueelle. Karhu seuraili poliisin ja metsästäjien toimia pihanurmella lähes kolme tuntia. Yhden aikaan aamuyöllä se rohkaistui laskeutumaan pari metriä.

Paikalle ajettiin Lappeenrannan pelastuslaitoksen nostoauto. Kun nostokori ja siihen pelättimeksi sijoitettu konstaapeli nousivat karhun yläpuolelle, tuli eläin vauhdilla maahan. Se poistui nopeasti pihapiiristä koirien saattelemana, mutta kiipesi rantalepikossa tervaleppään. Kokenut karhunkaataja keksi kiivetä viereiseen leppään, jolloin karhu vaihtoi kiireesti turvapaikkansa mäntyyn muutaman sadan metrin päähän. Sieltä se katseli Saimaalle ja lähti uimalla läheiseen saareen. Metsästäjät hätyyttelivät karhun takaisin mantereelle ja pois asutuilta seuduilta. Varhain aamulla karhu oli jo siirtynyt salomaiden suojaan.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat