Karhu hyökkäsi hevosen kimppuun Keski-Suomessa

Keski-Suomessa hevonen on loukkaantunut karhun hyökättyä sen kimppuun. Tapaus sattui varhain eilen aamulla Pylkönmäellä.

Pihalla aitauksessa ollut hevonen loukkaantui karhun hyökkäyksessä turpaansa, etulapaansa ja takajalkoihinsa. Hevosen etulavassa ja turvassa oli selvästi nähtävissä karhun kynsien jättämät veriset haavat.

Paikalla käyneen poliisipartion sekä Pylkönmäen suurriistavirka-apua (SRVA) antavan henkilön mukaan jäljet hevoseen on tehnyt nuori niin sanottu erauskarhu. Erauskarhut ovat nuoria yksilöitä, jotka vasta opettelevat karhujen tavoille ja saattavat siksi tulla pihapiiriin.

Saarijärven ja Pylkönmäen riistanhoitoyhdistysten alueella on tänä vuonna tehty harvinaisen paljon havaintoja poikkeavasti käyttäytyvistä karhuista. Osa karhuista on ollut pannoitettuja.

Edelliset havainnot pihapiiriin tunkeutuneesta pantakarhusta tehtiin 5–6. elokuuta. Tuolloin karhu söi usean päivän ajan mansikanviljelijän satoa talon pihassa ja ajoi naapuritalon hevoset hevosaitauksesta karkuun. Käyntikortiksi karhu jätti tuorerehupaaliin kynnen jäljet.

SRVA:n ja poliisin suorittamasta karkotuksesta huolimatta karhu palasi takaisin pihapiiriin muutaman tunnin kuluttua.

Saarijärven ja Pylkönmäen alueella on kiinnitetty huomiota myös karhujen lisääntyneeseen kiinnostukseen pihapiirissä laiduntavia hevosia kohtaan.

Poliisi uskoo, että 20. elokuuta alkava karhun metsästys voi tuoda helpotusta häirikkökarhujen pihavierailuihin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat