Mainos

Karannut nuori kaksoismurhaaja jäi kiinni Ruotsissa

Ruotsalaisvankilasta yöllä karannut 18-vuotias kaksoismurhaaja jäi kiinni tänään puolilta päivin.

Kaksoismurhasta viime vuonna tuomittu 18-vuotias mies karkasi viime yönä nuorisovankilasta Sundbossa Fagerstan ulkopuolella. Karkulainen ja hänen avustajansa saatiin kiinni tänään puolen päivän aikaan.

- He olivat piiloutuneet Virsbon teollisuusalueella olevaan vajaan, poliisin tiedottaja Ulf Palm kertoi.

Poliisi löysi pidätyksen yhteydessä aseen, jota todennäköisesti käytettiin paossa. Karkulaiset löydettiin yleisövihjeen perusteella. Silminnäkijä oli huomannut kaksikon murtavan ovia lähellä pakoauton löytöpaikkaa, ja poliisit saartoivat alueen.

Vangin avustaja haki nuorukaisen autolla kesken vankila-alueella käydyn koripallopelin. Laitoksen henkilökunta seurasi pakoautoa omalla autollaan, mutta heitä ammuttiin ja he luopuivat jahdista. Kukaan ei haavoittunut ammuskelussa.

Nuorukainen oli saanut oikeuden poistua suljetulta osastolta ulkoilemaan jo useita kertoja aiemminkin. Ennen ongelmia ei ollut.

(MTV3-STT-TT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.