Käräjäoikeus haluaa autokaista-ampujasta vaarallisuusarvion

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus passitti 41-vuotiaan McDonalds-ampujan mielentilatutkimukseen, jossa arvioidaan myös Esa Kalle Vihtori Åkerlundin vaarallisuus. Jutun syyttäjä Joakim Holmström vaatii Åkerlundille kolmesta taposta 15 vuoden vankeustuomiota, joka olisi istuttava päivästä päivään.

Jotta Åkerlund voitaisiin tuomita istumaan koko tuomionsa, hänet olisi todettava tutkimuksissa erittäin vaaralliseksi henkilöksi.

Åkerlund on tunnustanut ampuneensa luvattomalla aseella kolme ihmistä noin puolessatoista minuutissa heinäkuisena aamuyönä Porvoon keskustan kupeessa pikaruokalan autokaistalla. Syy oli yliäyräiden paisunut riita.

Tapahtumien kulku on suhteellisen selvä, koska henkirikokset tallentuivat valvontakameranauhalle. Oikeus julisti maanantaina videon salaiseksi 25 vuodeksi. Avoautossa oli viisi ihmistä, joista kolme kylmäverisesti ammuttiin ja kaksi pääsi pakoon. Henkiinjääneet kertoivat riidan yltymisestä maanantaina oikeudenkäynnissä. Ampuja ei muista tapahtumista mitään.

- Asiassa ei jäänyt epäilyä siitä, että joku muu kuin Åkerlund olisi laukaukset ampunut, käräjätuomari Maija-Liisa Karlsson totesi salissa. - Teot täyttävät tapon tunnusmerkistön.

- Käräjäoikeus pyytää lausunnon mielentilan lisäksi siitä onko Åkerlundia pidettävä erittäin vaarallisena.

Uutiset oikeudenkäynnistä:

Kaikki tapahtuman uutisettäällä

Syynä vaarallisuusarvioon on Åkerlundin aiempi elinkautistuomio. Åkerlund voidaan määrätä istumaan tuomionsa kokonaan, jos hänet todetaan erittäin vaaralliseksi. Normaalisti rikoksenuusija pääsee ehdonalaiseen istuttuaan 2/3 tuomiostaan.

- Odotettu välituomio, syyttäjä Holmström totesi.

Vapautui elinkautisesta

Åkerlund vapautui joulukuussa 2009 elinkautisesta vankeudesta. Åkerlund ampui erossa asuneen vaimonsa Pernajan Isnäsissä syyskuussa 1995. Tuolloin 27-vuotias mies tunkeutui naisystävänsä kanssa yöllä taloon, jossa vaimo asui. Åkerlund ampui vaimonsa kuoliaaksi ja haavoitti kahta muuta talon asukasta. Murhan motiivit olivat mustasukkaisuus ja lapsen huoltoa koskenut riita.

Ennen tätä murhaa Åkerlund oli epäiltynä yhdestä henkirikoksesta. Puukotuksen uhri oli lokakuussa 1993 askolalaisen ravintolan järjestysmies. Käräjäoikeus tuomitsi Åkerlundin taposta, mutta hovioikeus vapautti hänet syytteestä.

Syntipukiksi kaavaillulle sakkoja

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi Åkerlundin seurassa liikkuneen 21-vuotiaan miehen ampuma-aserikoksesta ja rikoksentekijän suojelemisesta. Hänet tuomittiin 70 päiväsakkoon a 6 euroa eli hänen tuloillaan 480 euroon. Mies oli kiinniotettuna kaksi päivää, joten oikeus vähensi sakot 64 päiväsakkoon eli 384 euroon.

21-vuotias oli paikan päällä McDonaldsin autokaistalla, mutta henkirikoksiin hänellä ei ollut osuutta.

21-vuotias piti parikymmentä minuuttia kestäneellä pakomatkalla surma-asetta hallussaan ja ampui sillä vajaa kymmenen laukausta. Rikoksentekijän suojelemisesta hänet tuomittiin, koska oikeus katsoi 21-vuotiaan menneen vapaaehtoisesti kolme ihmistä ampuneen miehen pakoauton kyytiin. Matkan aikana oli sovittu siitä, että 21-vuotias ottaisi tapot kontolleen.

- Olosuhteet ennen aseen haltuunottoa, pakomatkan aikana ja kiinniotettaessa eivät puolla sitä, että hänen menettelynsä olisi pelon aiheuttama pakkotila. 21-vuotiaan menettely vaaransi Åkerlundin saattamista vastuuseen teosta, oikeus totesi.

Jutun käsittely jatkuu Åkerlundin osalta mielentilatutkimuksen jälkeen. Tutkimus kestää muutamia kuukausia.

Lue myös:

    Uusimmat