Käräjäoikeuden Finnair-lakkopäätös jakaa oikeusoppineiden mielipiteet

Oikeusoppineet ovat eri linjoilla Finnairin teknisen henkilökunnan lakon keskeyttämisen laillisuudesta.

Finnair haki niin sanottua väliaikaista turvaamistoimea Helsingin käräjäoikeudesta, jolla laittomaksi koettu lakko saatiin päättymään. Helsingin Sanomien haastattelemien oikeusoppineiden mukaan päätös oli lainvastainen.

Professorit Antti Jokela ja Niklas Bruun kokevat, että yleiseen lakko-oikeuteen liittyvät asiat kuuluvat vain työtuomioistuimelle.

Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolaisen mukaan päätökselle oli puolestaan selvät perusteet. Virolainen kirjoittaa asiasta blogissaan.

Finnairin hakeman ja käräjäoikeuden hyväksymän väliaikaisen turvaamistoimen tarkoitus on kiireellisen oikeussuojatarpeen tilanteissa järjestää ennakkoturvaava, tilapäinen oikeussuoja tuomioistuintietä jo ennen lopullisen päätöksen antamista.

–Koska tuomion saaminen kestää, kuten hyvin tiedämme, selvissäkin saati riitaisissa asioissa, niin aikanaan syntyvä kanteen hyväksyvä ratkaisu voi olla reaalisesti arvoton, jos tuleva tappio-osapuoli on hukannut omaisuuttaan tai ehtinyt aiheuttaa asian voittavalle osapuolelle kohtuuttoman suurta vahinkoa, Virolainen kirjoittaa.

Tämän takia turvaamisprosessin tulee olla Virolaisen mukaan nopea. Väliaikaisesta turvaamistoimesta päätettäessä käräjäoikeuden ei samasta syystä tarvitse kuulla toista osapuolta. Se tapahtuu Virolaisen mukaan vasta väliaikaisen päätöksen ja uhkasakon asettamisen jälkeen.

Käräjäoikeuden langettama 2,8 miljoonan euron uhkasakko hämmentää

Yksityisoikeuden professori Niklas Bruun Helsingin yliopistosta sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että työehtosopimuslain mukaan työrauhavelvoitetta rikkova ammattiliitto voidaan määrätä hyvityssakkoon, joka saa olla lain mukaan korkeintaan 29 500 euroa. Käräjäoikeus langetti 400 000 euron uhkasakon seitsemälle ammattiliitolle.

Bruun kummeksuu sitä, että käräjäoikeus on tuominnut yli kymmenkertaiset seuraamukset kuin mitä laki sallii. Lainkäytön professori Jyrki Virolainen puolestaan kokee, että tuo raja ei koske nyt määrättyä turvaamistointa.

Uhkasakko on hänen mukaansa eri asia kuin mainittu hyvityssakko.

– Yleisesti ottaen voitaneen sanoa, että uhkasakko vastaa sitä vahinkoa, joka hakijalle ilman turvaamistointa voisi vastapuolen toimenpiteistä aiheutua. Tältä kannalta tarkasteltuna käräjäoikeuden kullekin ammattiliitolle asettamaa 400 000 euron uhkasakkoa ei voida pitää liiallisena, Virolainen kirjoittaa blogissaan.

Liitot vaativat päätöksen perumista

Ammattiliitto Pro ja keskusjärjestöt SAK ja STTK vaativat turvaamispäätöksen kumoamista.

SAK:n mukaan lentoyhtiö Finnairin käräjäoikeudelta saamilla turvaamistoimilla kumotaan työntekijöiden perusoikeuksiin kuuluva työtaisteluoikeus.

SAK vaatii eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan, toimivatko käräjätuomarit oikein myöntäessään Finnairille turvaamistoimia työtaistelussa.

STTK:n mielestä työtaistelun kieltäminen toista osapuolta kuulematta on Euroopan ihmisoikeussopimuksien ja oikeusjärjestelmän vastainen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat