Karadzic luovutetaan aikaisintaan maanantaina Haagiin

Bosnian entinen serbijohtaja Radovan Karadzic luovutetaan Haagin sotarikostuomioistuimelle aikaisintaan maanantaina. Serbian syyttäjäviranomaisten mukaan Karadzicin puolustusasianajajalla on mahdollisuus valittaa luovutuksesta tänään puoleenyöhön asti.

- Valitukseen on vastattava kolmen päivän kuluessa, mutta luulisin, että tuomarineuvosto kokoontuu käsittelemään asiaa maanantaina. Sen jälkeen oikeusministerin on allekirjoitettava luovutuspäätös, sanoo sotarikostapausten pääsyyttäjä Vladimir Vukcevic.

Vukcevic sanoi, että tuomarineuvosto voi periaatteessa myös hyväksyä Karadzicin valituksen.

- Se on kuitenkin varsin epätodennäköistä. Aikaisintaan luovutus voi tapahtua maanantaina, eikä meillä ole mitään syytä mennä asioiden edelle. Olemme odottaneet häntä 13 vuotta, pääsyyttäjä lisää.

Karadzicin asianajaja Svetozar Vujacic sanoo valittavansa päätöksestä.

Hän saa tukea kyselystä, jonka mukaan useimmat serbit vastustavat Karadzicin luovutusta Haagiin. Vastustajien mielestä sotarikostuomioistuin on selkeästi Serbian-vastainen.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat