Kapinalliset valtasivat Uviran

Tutsikapinalliset ovat vallanneet Uviran kaupungin Zairen itäosassa taisteltuaan kaupungin hallinnasta Zairen armeijan joukkojen kanssa kahden päivän ajan, naapurimaan Burundin radio kertoi tänään. Myös Burundin sotilaslähteistä kerrottiin, ettei kaupunki ilmeisesti ole enää Zairen armeijan hallussa.

Uvira sijaitsee Zairen ja Burundin rajalla Tanganjika-järven pohjoisrannalla, ja sillä on tärkeä asema Zairen itä- ja pohjoisosien välisessä tavaraliikenteessä.

Zairen armeijaa vastaan taistelevat tutsikapinalliset ovat jo vuosisatoja sitten Zaireen tulleiden Ruandan ja Burundin tutsien jälkeläisiä. Zaire haluaa karkottaa heidät maasta.

Zairen hallitus julisti eilen hätätilan itä-Zaireen. Hätätila julistettiin itäisen Kivun maakunnan pohjois- ja eteläosiin Burundin ja Ruandan joukkojen hyökättyä alueelle, Zairen hallituksen tiedottaja ilmoitti televisiossa. Asiasta neuvoteltiin Sveitsissä toipuvan presidentti Mobutu Sese Sekon kanssa. Maan parlamentin on vielä hyväksyttävä päätös.

Pakolaisvirta kasvaa

YK ryhtyy evakuoimaan avustustyöntekijöitä Zairen itäosassa sijaitsevasta Bukavun kaupungista, koska alueella riehuvat taistelut uhkaavat levitä sinne. YK antoi evakuointimääräyksen tänään sen jälkeen, kun Bukavun lähellä oli kuultu kranaattitulta. Taistelut ovat ajaneet satojatuhansia ihmisiä pakosalle, ja YK valmistelee ilmasiltaa hätäavun kuljettamiseksi itäisen Zairen kriisialueille. Avustustyöntekijöiden evakuoinnin vuoksi avustuskuljetusten aloittamista joudutaan kuitenkin siirtämään.

Arviolta 200 000 ruandalaista hutupakolaista lähti pakoon itä-Zairen toiseksi suurimmalta pakolaisleiriltä alueella riehuvien taistelujen vuoksi, kertoivat YK:n avustusjärjestöt. Kibumban leiriltä paenneet ihmiset ovat tiettävästi matkalla kohti Goman kaupunkia.

Kyseessä on ensimmäinen pakolaisten joukkopako Goman alueella. Aiemmin noin 300 000 ruandalais- ja burundilaispakolaista on lähtenyt taisteluja pakoon muilta Itä-Zairen leireiltä.

YK yrittää estää sodan leviämisen Keski-Afrikkaan

YK:n pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali vaati eilen kansainvälisen kokouksen järjestämistä Zairen sodan leviämisen estämiseksi. Ensin on kuitenkin etsittävä ratkaisu itäisen Zairen tilanteen rauhoittamiseksi, pääsihteeri Boutros-Ghali sanoi turvallisuusneuvoston neuvottelussa. Hän ehdotti rauhanvälittäjän ja avustusryhmän lähettämistä Zaireen.

Boutros-Ghali ei nimennyt vielä ehdokastaan rauhanvälittäjäksi. Hän sanoi olevansa myös valmis lähettämään Zaireen sotilastarkkailijoita, mikäli turvallisuusneuvosto niin toivoo.

Boutros-Ghali kertoi keskusteluissa, että aiemmin kansainvälistä kokousta vastustaneet Uganda ja Ruanda ovat myöntyneet kokouksen järjestämiseen. Kokousjärjestelyt vievät kuitenkin aikaa ja niihin tarvitaan "ulkopuolisia tekijöitä, joilla on osuutensa Itä-Zairen murhenäytelmässä".

Britannian YK-lähettiläs Sir John Weston sanoi, että Zairen selkkaus on luisumassa käsistä. Se voi vaarantaa samalla Burundin jo herkän tilanteen. Weston sanoi, että turvallisuusneuvosto harkitsee humanitaarisen ja poliittisen hätäsuunnitelman laatimista Zaireen yhdessä YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kanssa.

Turvallisuusneuvosto tulee vetoamaan sodan osapuoliin sen lopettamiseksi. Se antaa myös tukensa alueelliselle kokoukselle, mikäli osapuolet päättävät sellaisen järjestämisestä.
(STT-Reuter-AFP)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat