Kapinalliset valtasivat pakolaisleirin Zairessa

Zairen kapinalliset ilmoittivat tänään vallanneensa Lubutun kaupungin ja Tingi Tingin pakolaisleirin, jossa majaili viime viikkoon asti 170 000 ruandalaista hutupakolaista.

Kapinallisten oikeusministeri Mwenze Kongolo sanoi uutistoimisto Reuterille puhelimessa, että sissit suuntaavat seuraavaksi maan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin Kisanganiin.

Valloitusuutista ei voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä, eikä pakolaisten kohtalosta saatu tuoreita tietoja. Alueelta evakuoidut avustustyöntekijät kertoivat, että leirin asukkaat aloittivat perjantaina joukkopaon saatuaan tiedon kapinallisjoukkojen lähenemisestä. Kymmenet tuhannet ihmiset vaeltavat sissien edellä kohti etelää.

Avustusjärjestöt ovat huolissaan pakolaisista, joiden tilanne oli ennestäänkin kurja. Leirissä kuoli lääkäreiden mukaan 40 ihmistä päivässä nälkään ja tauteihin.

Suurin osa Tingi Tingin hutuista lähti Ruandasta vuoden 1994 kansanmurhan jälkimainingeista tutsivähemmistön kostoa peläten. Joukossa uskotaan olevan myös Interrahamwe-miliisejä, joita Ruandan hallitus pitää syyllisinä joukkoteurastuksiin. Maassa tapettiin parissa kuukaudessa arviolta 800 000 tutsia ja maltillista hutua.
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat