Kantasolulaki puhuttaa USA:ssa

Edustajainhuoneen hyväksymä kantasolulaki on ajanut presidentti George Bushin sotajalalle kongressin kanssa.

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen hyväksymä laki kantasolututkimuksesta on ajanut presidentti George W. Bushin vaikeaan poliittiseen tilanteeseen. Bush vastustaa hanketta ja uhkaa ensimmäistä kertaa käyttää presidentillistä veto-oikeuttaan, mikäli senaatti vahvistaa lain.

Erityisen kiusallista Bushille on se, että odotettua suurempi joukko hänen oman puolueensa edustajia kannatti lakia. Edustajainhuone hyväksyi lain kaikkiaan 50 republikaanin tuella äänin 238-194.

Laki takaa suuremman valtion rahoituksen kantasolututkimukseen, jossa voidaan käyttää sellaisia koeputkihedelmöityksessä aikaansaatuja ihmisalkioita, jotka muuten hävitettäisiin.

Bush kampanjoi tv-kameroiden edessä

Bush asetti neljä vuotta sitten julkisen rahoituksen rajaksi tutkimukset, joissa käytetään vain vähäisiä määriä tällaisia ihmisalkioita. Amerikkalainen tiedeyhteisö on valittanut, että tutkimus muissa maissa on sen jälkeen edennyt harppauksin Yhdysvaltoihin verrattuna.

Ihmisalkioista saatavat erikoistumattomat kantasolut pystyvät muuntautumaan erityyppisiksi soluiksi ja korvaamaan tuhoutuneita kudoksia. Tutkimuksella etsitään parannuskeinoja mm. Parkinsonin tautiin.

Edustajainhuoneen väittely asiasta oli tunteenomainen ja ajoittain kiivas. Bushin leiri painotti, että ihmisalkioita kaikesta huolimatta tuhotaan tutkimuksessa.

Edustajainhuoneen väitellessä Bush tapasi Valkoisessa talossa tv-kameroiden edessä äitejä, jotka olivat adoptoineet lapsensa sikiöasteella. - Haluatte antaa veronmaksajien dollareita lääketieteen tutkimukseen, joka silpoo ihmiselämän alkuja, lakia äänekkäästi vastustanut republikaanien ryhmänjohtaja Tom DeLay jyrisi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat