Kanta ydinvoimaan erottaa Tuomiojan ja Lipposen

Ydinvoima nousi erottavaksi tekijäksi SDP:n puheenjohtajaehdokkaiden väittelyssä. Tulevaan hallituspohjaan ei otettu kantaa.

Yleisradion Lauantaiseuran väittelyssä ulkoministeri Erkki Tuomioja ei suostunut sanomaan suoraan aikovansa äänestää ydinvoiman lisärakentamista vastaan, mutta luonnehti kantaansa enemmänkin kielteiseksi. Pääministeri Paavo Lipponen sanoi jälkeenpäin, että Tuomiojan kanta oli hänelle yllätys. Tuomioja äänesti ydinvoiman puolesta hallituksessa.

Muuten puheenjohtajaehdokkaiden keskustelu oli varsin säyseä ja kohtelias. Hallituspohjan valinnasta molemmat totesivat, että vaalit ratkaisevat.

Kumpikaan ei myöskään kertonut, aikovatko tämän kerran jälkeen asettua vielä uudelleen ehdolle puheenjohtajaksi. Lipponen lupaili vastausta omista aikeistaan Tampereen puoluekokouksessa. -Nämä asiat jätetään sitten siihen kokoukseen. Siellä tulen sitten oman kantani sanomaan. Tietysti voi jotain päätellä sitä, että minäkin pidän sukupolvenvaihdosta tarpeellisena, myös tällä paikalla, Lipponen vihjasi.

Muuten puheenjohtajaehdokkaiden keskustelu oli varsin säyseä ja kohtelias. Ulkopolitiikasta näkemykset olivat yhteneväisiä ja hallituspohjan valinnasta molemmat totesivat, että vaalit ja ohjelmaneuvottelut ratkaisevat, eivätkä sulkeneet sen paremmin keskustaa kuin kokoomusta pois. -Ehkä meidän molempien olisi pitänyt olla vähän konkreetimpiä. Mutta kun on kaksi hallitusministeriä ja vain yksi toimittaja studiossa, tulee keskustelusta tällaista, Tuomioja sanoi.

Tuomioja pahoitteli sitä, ettei hänen ja Lipposen välille ole saatu järjestettyä useampia keskusteluja, joissa kyselijöiksi tulisi puoluekokousedustajia. Luvassa on vain yksi lisätilaisuus, Helsingin työväentalolla 25. toukokuuta. -Olisin kyllä toivonut vähän useampia tilaisuuksia, ei sellaista sirkuskiertuetta kuin keskustalla mutta jotta sen verran, että puolueväellä olisi mahdollisuudet kysyä vastauksia suoraan ehdokkailta, Tuomioja sanoi.

SDP:n puoluekokous Tampereella valitsee puheenjohtajan 7. kesäkuuta. Valitsijoina toimii 350 puoluekokousedustajaa. Uutispäivä Demarin laskelmien mukaan heistä 70 prosenttia tukisi puheenjohtajaksi Lipposta. Tuomioja sanoi, ettei usko näihin lukuihin ja vakuutti edelleen uskovansa omiin mahdollisuuksiinsa. -Lähden siitä, että minulla on kaikki mahdollisuudet voittaa, Tuomioja vakuutti.

Väittelyn lopuksi Tuomioja toisti vielä pitävänsä selvänä sitä, että nykyinen hallitus istuu hallituskauden loppuun, kävi puheenjohtajakisassa miten kävi. Lipponen sanoi uskovansa, että Tuomiojalla voi olla merkittävä rooli tulevaisuudessa, ennen kaikkea siinä, että sekä Suomessa että EU:ssa tarvitaan globalisaation hallintaa. -Hyvä että se tuli esiin, tällä kertaa minun ei tarvinnut sanoa sitä, Tuomioja naureskeli.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat