Kansliapäällikkö Hirvi: Tiede avuksi ammattikorkeakouluissa?

Opetusministeriön kansliapäällikkö Vilho Hirvi herätteli lauantaina Helsingissä keskustelua ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistoiminnan merkityksestä. Hirven mukaan ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen roolijako on ehkä liiaksi perustunut siihen, millä alueilla kummallakin on lupa toimia.

Yliopistot ovat pitäneet tutkimusta luovuttamattomana oikeutenaan, ammattikorkeakoulut puolestaan ovat kyselleet perustutkimusvarojen perään. Tärkeämpää saattaisi olla pohtia tieteellisen ja ammatillisen toiminnan suhdetta.
-Voisi ajatella, että ammattikorkeakouluissa tavoitteena on ammatillisen toiminnan tason kohottaminen omaksumalla tieteellisen työskentelyn keinoja, sanoi Hirvi Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton seminaarissa.

Näin ammattikorkeakoulut eivät kouluttaisi pelkästään toimeenpanevia työntekijöitä, vaan oman ammattinsa kehittäjiä. -Haasteena tällöin on varmastikin tutkimus- ja kehittämistyön valmiuksien ja taitojen tason merkittävä kohottaminen, katsoo Hirvi.

Ammattikorkeakouluista ei silti pidä kehittää yliopistoja eikä päinvastoin, kuten nyt välillä tuntuu käyvän, huolehti Hirvi. Hän luonnehtii koulutuspoliittiseksi kauhuskenaarioksi sitä, että Suomessa olisi 50 korkeakoulua erillisten ammattikorkeiden ja yliopistojen sijasta.
-Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä tarvitaan pesäero, hajurako ja oikeassa paikassa yhteistyötä, kansliapäällikkö kiteytti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat