Kansasin ammuskelussa kuudes uhri

Kuudes ihminen on menehtynyt Yhdysvalloissa perjantaina sattuneen tehdasammuskelun seurauksena.

Kuudes perjantaisen tehdasammuskelun uhri haavoittui ammuskelussa vakavasti ja menehtyi saamiinsa vammoihin sairaalassa.

21-vuotias kansasilaisen lihanjalostustehtaan entinen työntekijä käveli perjantaina iltapäivällä paikallista aikaa tehtaan kahvilaan ja aloitti ammuskelun kahdella käsiaseella. Hän surmasi neljä ihmistä ja itsensä. Kolme henkilöä haavoittui vakavasti. Kahden elossaolevan haavoittuneen vammat eivät ole viranomaisten mukaan hengenvaarallisia.

Ammuskelun motiivi on poliisin mukaan vielä selvittämättä. Poliisipäällikkö Ronald Millerin mukaan CNN-uutiskanavan kertomassa huhussa, että ammuskelija olisi valikoinut uhrejaan, on jonkin verran totuutta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat