Kansantalous nojaa huolettomaan kuluttamiseen

Asiantuntijan mukaan kuluttajalla menee juuri nyt sitä paremmin, mitä tietämättömämpi hän on talouskriisin vakavuudesta.

- Tällä hetkellä maailmalla myllerrys on aikamoista. Tilanne on kuitenkin kaksijakoinen, sillä myrsky on toistaiseksi tavallisen ihmisen ulottumattomissa. Se ei kohtaa arkielämää, sanoo Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Tilanne on hänen mukaansa paradoksaalinen: vaikka periaatteessa kansalaisilla saattaisi olla syytä huoleen tulevaisuudessa, tietämättömyys tilanteen vakavuudesta hyödyttää tällä hetkellä kansantaloutta. Talous on nimittäin niiden kuluttajien varassa, jotka yhä tekevät tavallisia valintoja bensaa tankatessaan tai ruokaostoksilla.

- Tämä ei nyt tarkoita sitä, etteikö kriisi olisi vakava ja etteikö se jossain vaiheessa kohtaisi tavallisia ihmisiä, Lehto painottaa.

Syitä aitoon huoleen on Lehdon mukaan nimittäin riittämiin. Huono trendi dominoi talouskehitystä, eikä Suomessakaan voida välttyä ulkomaisten pankkien hätäratkaisujen vaikutuksilta.

- Tämä vain kuvaa sitä, kuinka syvälle on menty. Suomessakin joudutaan ehkä reagoimaan siihen, että muualla joudutaan nostamaan talletussuojaa. Vaikka meillä ei olisi kriisin merkkiäkään.

Lehto näkee kuitenkin myös myönteistä kehitystä.

- On nähtävissä sellaisia hyviä merkkejä, jotka voisivat rauhoittaa tilannetta ensi vuoden puolella. Euroopassa euron yliarvostus on purkaantunut, mikä on hyvä asia vientiyrityksille. Kuluttajan kannalta hyvää on se, että näköpiirissä on kuluttajahintainflaation ennustettua selvästi nopeampi hidastuminen.

Lue myös:

    Uusimmat