Kansanpuolue haluaisi Ruotsiin lisää ydinvoimaa

Ympäristöpuolueen edustaja on haukkunut kansanpuolueen ydinvoimaehdotuksen typeräksi.

Ruotsissa on virinnyt ydinvoimakeskustelu hallitukseen kuuluvan kansanpuolueen ehdotettua, että maahan tulisi rakentaa uusia ydinvoimaloita.

Kansanpuolueen puheenjohtajan Jan Björklundin mukaan ensi vaiheessa tarvittaisiin vähintään neljä uutta ydinreaktoria. Vähitellen kaikki Ruotsissa toiminnassa olevat kymmenen ydinreaktoria tulisi korvata uusilla.

Björklundin mielestä porvarillisten hallituspuolueiden tulisi sopia ydinvoiman rakentamisesta heti kun nykyinen vaalikausi päättyy syksyllä 2010. Björklund haluaisi ydinvoimapäätöksen taakse myös sosiaalidemokraatit, mutta uuden kansanäänestyksen järjestämistä hän ei pidä järkevänä.

Kokoomuksen puoluesihteeri Per Schlingmann ilmoitti heti, että he suhtautuvat myönteisesti kansanpuolueen avaukseen. Keskustan edustajat olivat kannanotoissaan varovaisia ja muistuttivat, että neljä hallituspuoluetta on sopineet etteivät ne tällä vaalikaudella tee päätöksiä ydinvoiman rakentamisesta tai purkamisesta.

Ympäristöpuolueen Peter Eriksson arvioi kansanpuolueen ydinvoimaehdotuksen typeräksi ja asiantuntemattomaksi.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat