Kansanedustajien pulina häiritsee istuntoja

Varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila vertaa edustajien käyttäytymistä kurittomaan koululuokkaan.

Vaalien alla voimistunut kansanedustajien hälinä häiritsee eduskunnan täysistuntotyöskentelyä. Kansanedustajat eivät tottele puhemiehen kehoituksia rauhallisuuteen, vaan puhuvat isoon ääneen keskenään kesken virallisten puheenvuorojen.

Puhemiehet kyselevätkin eduskunnan arvovallan perään. Kurinpuutteen on havainnut myös varapuhemies Sirkka Liisa Anttila, jonka mukaan edustajien pulina on suorainen ongelma. Välillä eduskunta on kuin kuriton koululuokka.

-Yleensä kun istunto alkaa, välillä hälinä saattaa äityä niin suureksi, että siihen on pakko puuttua, Anttila sanoo.

Jonkin verran Anttila sanoo tilannetta ymmärtävänsäkin, sillä istunnon alussa edustajat ovat ensimmäisen kerran yhdessä koolla.

-Väittäsin, että enemmän tässä on tätä budjejtin valmistumishässääkkää kuin vaaleja, vaalit näkyvät vasta tammikuussa.

Tämän päivän eduskunnan täyistunto oli hyvä esimerkki kakofoniasta, joka hallitsee varsinkin istuntojen alkua.

Kansanedustaja Maria-Kaisa Aulan puheenvuoro peittyi kollegojen hälinän alle ja puhemies Riitta Uosukainen joutui rauhoittelemaan tilannetta useaan otteeseen.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 19.11.2002).

Lue myös:

    Uusimmat