Kansanedustajien palkkoja vertaillaan EU-tasoon

Eduskunnan virkamiehet valmistelevat syksyyn mennessä kartoitusta, jonka pohjalta myös suomalaisten kansanedustajien palkkausjärjestelmää voitaisiin uudistaa.

Eduskunnan hallintojohtaja Kari Ahonen korostaa, että kansanedustajien palkkauksesta tai palkankorotuksista ei ole tehty päätöksiä tai ehdotusta eikä olla tekemässä selvitystäkään.

EU:hun liityttäessä suomalaispoliitikkojen palkkataso todettiin unionin toiseksi matalimmaksi. Palkkausjärjestelmää on pidetty hankalana myös erilaisten kulu- ja muiden korvausten vuoksi.

Eduskuntaa sisalta


Kansanedustajan lähtöpalkka on 16 800 markkaa. Lisäksi maksetaan kulukorvausta 5 500 markkaa, päivärahanomaista korvausta "ulkopaikkakuntalaisille" noin 2 000 markkaa ja asuntokorvausta kakkosasuntoa varten 1 800 markkaa.

Lentoyhtiöille, VR:lle ja Helsingin kaupungin liikennelaitokselle maksetaan lisäksi korvaukset kansanedustajien matkoista. Ns. maaseutukansanedustajille on annettu oikeus käyttää taksia mm. lentoaseman ja kodin välillä.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat