Kansanedustajat: Media liian keskittynyt

Lähes kaikki kansanedustajat arvioivat tiedotusvälineiden omistuksen keskittyvän liian harvoihin käsiin, kertoo sanomalehti Kaleva 100-vuotisjuhlanumerossaan tänään. Kalevan Suomen Gallupilla teettämän kyselyn mukaan 71 prosenttia lainsäätäjistä on myös sitä mieltä, että tiedotusvälineillä on liikaa valtaa. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 168 eduskunnan jäsentä.

Kansanedustajista 65 prosenttia vastasi, että väite "Median omistus on keskittymässä liian harvoihin käsiin" vastaa heidän käsitystään erittäin hyvin. 30 prosenttia kansanedustajista totesi väitteen vastaavan heidän käsitystään melko hyvin. Kansanedustajien mielestä suomalainen media henkilöittää politiikkaa liikaa asiakysymysten kustannuksella ja pakottaa julkisuuden henkilöt toimimaan median ehdoilla. Toisaalta medialle annetaan kiitosta kansainvälisesti korkeatasoisena tiedon levittäjänä.

Syyskuussa tehdystä kyselystä käy ilmi, että hallitus on kansanedustajien mielestä ylivoimainen ykkönen vallankäyttäjänä. Hallituksesta seuraavaksi vahvimmaksi vallankäyttäjäksi yltää kansanedustuslaitos itse yhdessä tiedotusvälineiden kanssa. Kansanedustajat näkisivät mieluusti oman valtansa nykyistä suurempana. Sen sijaan tiedotusvälineillä, virkamiehillä ja ammattiyhdistysliikkeellä on liikaa valtaa kansanedustajien mielestä.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat