Kansanedustajakollegat kehuvat Aaltoa: Reilu ja yhteistyökykyinen

Valiokuntakollegat muista puolueista kehuvat vuolaasti vihreiden tuoretta puheenjohtajaa Touko Aaltoa. Valtiovarainvaliokunnassa istuva Aalto on kollegojen mukaan yhteistyökykyinen poliitikko.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen kertoo arvostavansa Aallon tapaa tehdä politiikkaa.

– Vaikka eri mieltä ollaan, niin hän ei ole populisti, vaan perustelee kantansa hyvin faktoilla, Heinonen kertoo.

Toinen kokoomusedustaja Juhana Vartiainen sanoo olevansa iloinen, että Aalto voitti vihreiden puheenjohtajakisan. Hän kehuu Aaltoa reiluksi ja hyväksi keskustelijaksi.

– Hän ei ole lyönyt kantojaan lukkoon, vaan yrittää aina kuunnella toista osapuolta ja miettiä, mikä olisi hyvä Suomelle, Vartiainen sanoo.

Kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) kuvailee, että vihreät saa Aallosta modernin puheenjohtajan.

– Touko on sellainen voisiko sanoa idealistinen ja eteenpäin katsova puheenjohtaja.

Viitasen mukaan Aalto on ollut valiokuntakollegana mukava, helposti lähestyttävä ja yhteistyökykyinen.

Lue myös:

    Uusimmat