Kansanedustaja Tiilikaisen talousrikosepäilyn esitutkinta valmistui

Kimmo Tiilikaista epäillään pitopalveluyrityksen konkurssiepäselvyyksistä. Mahdollinen käräjöinti voi vaikuttaa Tiilikaiselle suunniteltuun ympäristöministerin sijaisuuteen.

Keskustan kansanedustajan Kimmo Tiilikaisen talousrikosepäilyjen esitutkinta on valmistunut. Asian käsittely siirtyy nyt syyttäjälle, kertoo jutun tutkinnanjohtaja rikoskomisario Timo Kaunismäki. Syyttäjä päättänee jatkotoimista loppukesän aikana.

Tiilikaista epäillään imatralaisen pitopalveluyrityksen konkurssiepäselvyyksistä. Hän oli hallituksen jäsenenä yrityksessä, jonka toiminta päättyi konkurssiin vuonna 2005. Tiilikainen kertoo eronneensa tehtävästä jo maaliskuussa 2003, mutta tieto erosta ei kulkeutunut kaupparekisteriin. Yrityksen kirjanpito oli jätetty tekemättä kahdelta viimeiseltä vuodelta.

Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Timo Kaunismäenmukaan Tiilikaista ja kahta muuta henkilöä epäillään kirjanpitorikoksesta ja velallisen epärehellisyydestä.

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen mukaan asia katsotaan rauhassa loppuun. Hän ei vielä halua ottaa kantaa siihen, vaikuttaako mahdollinen käräjöinti Tiilikaiselle suunniteltuun ympäristöministerin sijaistamiseen.

- Asiaa on vielä vaikea kommentoida, kun en ole tutustunut asiakirjoihin. On selvää, että mahdollisten käräjien tulos vaikuttaa tuleviin päätöksiin. Lähden siitä, että asia on ratkennut ennen kuin ympäristöministerin sijaisuus alkaa ensi syksynä, Korhonen sanoi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat