Kansanedustaja: Talvivaaran toiminta tarvittaessa keskeytettävä

Vihreiden oululainen kansanedustaja Satu Haapanen vaatii viranomaisia harkitsemaan Talvivaaran kaivoksen toiminnan keskeyttämistä. Haapasen mukaan järeät toimet ovat paikallaan, mikäli yhtiö ei saa toimintaansa ympäristöluvan mukaiseksi.

- Viranomaisilta odotetaan nyt jämäkkää toimintaa ja selkeä viesti jo kuukauden sisällä kaivoksen toiminnan jatkumisesta, Haapanen kirjoittaa tiedotteessaan.

Talvivaara on päästänyt lähijärviin jätevettä, jonka pitoisuudet muun muassa sulfaatin, mangaanin ja natriumin osalta ovat ylittäneet selvästi ympäristöluvan arviot. ELY-keskus on ohjeistanut välttämään veden käyttöä löyly- ja pesuvetenä. Alueen asukkaat ovat valittaneet järvivesien aiheuttaneen muun muassa iho-, hengitys-ja silmäoireita.

Talvivaara kiistää ympäristöluvan rikkomisen. Yhtiö vetoaa siihen, että viranomainen ei ole asettanut kyseisille aineille varsinaisia luparajoja. Viranomaiset taas katsovat, että Talvivaaran oma arvio jäteveden koostumuksesta sitoo yhtiötä.

Talvivaara on myöntänyt, ettei luvassa arvioituihin pitoisuuksiin päästä. Yhtiö hakee nyt Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta aineille selvästi arvioitua korkeampia luparajoja.

- Kaivosyhtiön röyhkeydellä ei näytä olevan rajaa. Sivustollaan se kuvailee itseään ympäristöstä ja sosiaalisesti vastuuntuntoiseksi yritykseksi. Silti yhtiö ei ole onnistunut pysymään ympäristölupahakemuksensa päästörajoissa, vaan hakee nelikymmenkertaisia päästöoikeuksia sulfaatille ja kaksikymmenkertaisia päästöoikeuksia natriumille, Haapanen kirjoittaa.

Talvivaaran jätevesisotku on myös poliisin tutkittavana. Talvivaara kiistää rikkoneensa asiassa lakia.

Lue myös:

    Uusimmat