Kansanedustaja Tahvanainen perui poissaolohakemuksensa

Kansanedustaja Säde Tahvanainen on peruuttanut poissaolohakemuksensa. Tahvanainen haki puhemiesneuvostolta lupaa kuukauden mittaiselle tutkimusvapaalle.

SDP:n ryhmänjohtaja Antti Kalliomäki ei suostunut puoltamaan anomusta. Kalliomäki tulkitsi puhemiesneuvoston aiemmin hyväksymiä pelisääntöjä siten, että pitkäaikainen vapautus voidaan myöntää vain merkittäviä kansainvälisiä tehtäviä varten.

Tahvanainen perustelee peruutustaan sillä, että hän haluaisi olla palkattomalla vapaalla, mutta siihen ei lain mukaan ole mahdollisuutta. Palkkiolakia on tarkoitus muuttaa vasta syksyllä.

Tahvanainen valmistelee pro gradu -työtään Joensuun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Tutkimuskohteena ovat kansanedustajien käsitykset erityisopetuksen järjestämisestä. Hakemuksessaan Tahvanainen perusteli Esko Ahon tavoin poissaolopyyntöään sen yhteiskunnallisella merkityksellä.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat