Kansanedustaja hassutteli Eduskunnassa – katso kuvat

Vihreiden ensimmäisen kauden kansanedustaja Jani Toivola osallistui tänään vietettävään Nenäpäivään antaumuksella.

Huumorimieheksi tunnustautuva kansanedustaja hassutteli koko perjantain Arkadianmäellä. Toivola vietti työpäiväänsä punainen nenä päässään, eikä ottanut sitä pois edes vessakäyntien ajaksi.

– Olen huidellut koko päivän eduskunnassa nenä päässä ja valokuvannut itseäni eri paikoissa. Muilla ei neniä näkynyt, mutta lähetettiin kyllä porukalla lahjoitus tekstareita, Toivola viestitti MTV3.fille.

Nenäpäivän tarkoituksena on kerätä rahaa maailman köyhimmille lapsille ja yllyttää sitä kautta suomalaisia hassunhauskoihin keräystapoihin. Toivola on eduskunnan kehitys- ja väestöryhmän puheenjohtaja, joten Nenäpäivän aihe on hänelle läheinen.

– Olen siis paljon tekemisissä Suomen kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön kanssa. Olin juuri viime viikon Etiopiassa tutustumassa kahteen projektiin. Toisessa edistetään nimenomaan tyttöjen oikeutta koulunkäyntiin : ) Toivola kertoi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat