Kansanäänestyksessä selvä ei Äänekosken ja Suolahden liitokselle

Suolahden ja Äänekosken kaupunkeja ei näillä näkymin yhdistetä. Neuvoa antavan kansanäänestyksen tulos oli kummassakin kaupungissa selvä ei.

Äänekoskella liitosta vastusti 58,2 prosenttia ja puolsi 35,9 prosenttia äänestäjistä. Kantaa jätti ottamatta 5,9 prosenttia äänioikeuttaan käyttäneistä. Äänestysprosentti oli 60,4. Suolahden äänestäjistä liitoksen kannalla oli 34,5 prosenttia ja vastaan 61,4 prosenttia. Kantansa jätti ilmaisematta noin neljä prosenttia äänestäneistä. Äänestysprosentti oli 68,1. Varsinaisen äänestyspäivän osallistuminen jäi odotettua laimeammaksi. Ennakkoon kirjeitse äänestäneiden osuus oli varsin korkea. Äänekoskella yli puolet äänioikeutetuista ja Suolahdessa yli 60 prosenttia äänioikeutetuista antoi äänensä kirjeitse.

Tulos yllätti ainakin Äänekosken kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Simo Salmelinin.
-Etukäteen ajattelin, että tulos olisi tasaväkisempi. Kyllä näin selvä ei-äänien enemmistö yllätti. Kun tilanne Suolahdessa on samanlainen, täytyy vain todeta, että nyt on neuvoa annettu ja se todennäköisesti myös ohjaa päätöksentekoa. Täytyy porukalla katsoa tästä eteenpäin, Salmelin arvioi heti tuloksen selvittyä. Myös Suolahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Maija Piitulainen hämmästeli kyllä- ja ei-äänten suurta eroa. Lopputulos vastasi muuten hänen ennakko-odotuksiaan.
-Tulos on ainakin minulle ihan selvä. Tulen noudattamaan kansanäänestyksen tahtoa, Piitulainen totesi.

Kuntapariyhteistyön jatkosta valtuuston puheenjohtajilla ei ollut vielä selviä kantoja.
-Sopimus saattaa raueta, mutta on selvää, että yhteistyön täytyy jatkua tavalla tai toisella, Maija Piitulainen arvioi.
-Meillä nämä ihmiset kokevat itsenäisyyden niin tärkeänä, että valmiita vaikka jostain tinkimäänkin, Piitulainen tulkitsi tulosta.

Lue myös:

    Uusimmat