Mainos

Kansallistunne rikkoi itsehallintorajat Espanjassa

Espanjan maajoukkue "La Roja - Punainen" on muuttanut maan katukuvaa: yhä useamman auton ikkunasta liehuu Espanjan lippu. Se on tavatonta, sillä tavallisesti kansallistunne ei tule Espanjassa lainkaan esiin, koska ihmiset samaistuvat pikemminkin omaan itsehallintoalueeseensa ja kotikyläänsä.

Nyt kansalaisilla on ainutlaatuinen tilaisuus heiluttaa maan lippua leimautumatta francolaiseksi tai militantiksi. Jalkapallomaajoukkueen menestyksellä saattaakin olla valtava merkitys kansalliselle itsetunnolle juuri nyt, kun ihmiset jännittävät, mihin suuntaan maan talous on kellahtamassa.

Baarit täyttyvät kannustajista

Suuri osa espanjalaisista seuraa maajoukkueen pelit paikallisessa baarissa. Pöytään varataan juomia kohtuullisesti ja erilaista naposteltavaa ylenpalttisesti. Innokkaimmat varustautuvat otteluun pelipaidoin ja Espanjan lipuin.

Tunnelma on korkeimmillaan pikkukylissä, jotka ovat onnistuneet kasvattamaan oman pojan maajoukkueeseen asti. Ylpeimmät fanit löytyvät ainakin vielä finaalin aattona Tuillasta (Asturias), mistä joukkueen tehokkain maalintekijä David Villa on kotoisin. Suku onkin haettu jo tv-kameroiden eteen appivanhempia myöten.

Äänekästä kannustusta

Espanjalaiset seuraavat suosikkiensa peliä äänekkäästi myötäeläen. Objektiivisuutta yleisöltä on turha odottaa, eli tuomariin kohdistuu ankara herjaryöppy jokaisen Espanjan vastaisen ratkaisun jälkeen. Myös jokainen vastustaja on toinen toistaan katalampi. Vasta voitetun ottelun jälkeen vastustaja saattaa saada kiitosta reilusta pelistä, siis reilusta tappiosta, kuten Saksa välierien jälkeen.

Espanjan onnistumisia, maaleja ja voittoja, tervehditään ilotulittein. Voitetun ottelun jälkeen autot säntäävät parkkipaikoilta torvet soiden ja pienoisliput ikkunoista liehuen. Näky oli häkellyttävä jo puolivälierien jälkeen: torvien toitotus, liehuvat liput ja vilkkuvat valot toivat viestin voitosta hetkessä jopa madridilaisen ohikulkutien tunneliin. Radiota ei tarvinnut avata. Ja maan lippu löytyi jo lähes jokaisesta autosta.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.