Kansallisoopperan teknisten lakko alkoi

Suomen Kansallisoopperan lakon sovittelu on päättynyt tuloksettomana. Yli sata tekniseen henkilökuntaan kuuluvaa työntekijää aloitti lakon varhain tänä aamuna.

Suomen Kansallisoopperan lakko on alkanut. Oopperan Erityisalojen toimihenkilöliittoon Ertoon kuuluvat näytäntötekniset työntekijät aloittivat lakon aamulla kello kuusi.

Työriitaa soviteltiin piirisovittelija Esa Lonkan johdolla tuloksetta myöhään yöhön. Lonka ei jättänyt sovintoesitystä, koska osapuolten näkemykset ovat liian kaukana toisistaan. Uusista neuvotteluista ei ole sovittu.

Kiista koskee lähinnä palkankorotuksia. Työntekijät ovat vaatineet itselleen kahden palkkaluokan korotusta. Työnantajan mukaan työntekijöiden vaatimusten kustannusvaikutus olisi yli 10 prosenttia. Työnantaja on tarjonnut 3,3 prosentin korotuksia.

Lakon piirissä on 120 STTK:laiseen Erityisalojen toimihenkilöliittoon Ertoon kuuluvaa näytäntöteknistä työntekijää. He työskentelevät muun muassa näyttämö-, valaistus- ja ääniosastoilla, tarpeistossa, pukuhuollossa, kampaamossa, maskeerausosastolla sekä kiinteistöosastolla.

(MTV3-STT)

Pääkiista koskee rahaa, mutta näytäntötyöntekijät ovat tyytymättömiä myös työnsä arvostukseen. Lakosta huolimatta esitykset jatkuvat lähes normaalisti.
(Seitsemän uutiset 26.02.2004)

Lue myös:

    Uusimmat