Mainos

Kansalaiset toivovat ilmaisrokotuksia punkkialueille

18:49

Kansalaiset toivovat ilmaisia punkkirokotuksia pahimmille punkkialueille. Kansallisen rokotusohjelman piiriin tulevien alueiden kartoitus on vielä kesken.

Ilmaisrokotuksia punkkeja vastaan vaaditaan yhä äänekkäämmin eri puolilla Suomea, sillä punkkialueilla lapsiperheissä kuluu rokotuksiin jo satoja euroja.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL suositti aiemmin tänä keväänä, että ilmainen punkkirokotus ulotettaisiin Ahvenanmaan lisäksi Kemiin, Simoon ja Paraisille, joissa tautitapauksia on eniten asukaslukuun nähden.

Pohjanmaan rannikolla ihmetellään kuitenkin perinteisen punkkialueen unohtamista. Alueella on havaittu punkkeja tänä vuonna tavallista runsaammin.

– Riski saada TBE (puutiaisaivotulehdus) on Kokkolan alueella tunnettu tosiasia ja sitä kautta sen rokotusohjelmaan ottaminen tällä alueella voisi olla perusteltua, toteaa Keski-Pohjanmaan keskussairaalan infektiolääkäri Marko Rahkonen.

Vakavat tautitapaukset ovat alueella vähentyneet, koska ihmiset ovat ottaneet rokotuksia omaan piikkiinsä jo usean vuoden ajan. Kansalaiset ovat lähteneet ottamaan vapaaehtoisia punkkirokotuksia niin ahkerasti, että apteekit ovat palkanneet sairaanhoitajia rokotustöihin.

THL lupaa harkita vielä kesän aikana alueita, joita se suosittelee ilmaisrokotusten piiriin nykyisen Ahvenanmaan lisäksi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.