Kansalaiset: Talvivaaran purkuputki on hölmöläisten peiton jatkamista

Talvivaaran purkuputkella laaja vastustus 2:09

Kainuun Sotkamon Nuasjärveen suunniteltu Talvivaaran kaivoksen purkuputki on kerännyt ennätysmäärän palautetta Aluehallintoviraston puntaroitavaksi. Suunnitelma on herättänyt laajaa huolta ja vastustusta koko Oulujoen reitin varrella. 

 Eniten allekirjoittajia on Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara yhteismuistutuksessa,  jossa on yli tuhat allekirjoittaa. Kannatusta purkuputki ei saa edes Vuoksen vesistön puolella.

– Purkuputkia pitentämällä eivät saasteongelmat ratkea. Tämä on hölmöläisten peiton jatkamista. Vesistöjen tuhoamista ei saa jatkaa. Kaivos on suljettava, on mökkiläisten viesti Nuasjärven purkuputkihankkeeseen.

 Myös Oulujoen reitin seutukuntien väki on muistutuksineen vahvasti liikkeellä.

Kalatalousyhteisöjen lisäksi lausuntoon ovat liittyneet 350 Oulujärven ranta-asukasta ja Vaalan puolella Niskan- ja Saarenrannan sekä Säräisniemen osakaskunnat.

 Yksi painavimmista purkuputken vastustajista on myös Sotkamon Luonnon muistutus, joka nostaa esille mustaliuskeen suureen rikkipitoisuuteen liittyvät perustavat ongelmat ja vaatii kaivosta ratkaisemaan jätevesiongelmat kunnollisella puhdistustekniikalla. 

– Vesistöjen saastuttaminen kaavailluilla määrillä ei ole laillista toimintaa, sanotaan muistutuksessa.

 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat