Kansalaiset suosivat sähköistä rikosilmoitusta

Rikosilmoituksen tekeminen internetissä on saavuttanut nopeasti suuren suosion.

Internetissa rikosilmoituksen on voinut tehdä tämän kuun alusta lähtien, ja esimerkiksi Helsingissä noin kolmannes rikosilmoituksista on sen jälkeen tehty sähköisesti. Parhaiten internet sopii pienten varkauksien ja vahingontekojen ilmoittamiseen.

- Esimerkiksi ajoneuvoihin kohdistuneet, jopa pienet murrot, vahingonteot. Sitten tällaiset lompakoiden ja matkapuhelimien anastukset ja lompakoiden katoamiset, kertoo ylikonstaapeli Juha Riitakorpi Helsingin poliisilaitokselta.

Kun ilmoituksen voi tehdä helposti vaikkapa kotisohvalta, kynnys ilmoittaa pienistäkin asioista madaltuu. Rikosilmoitusten kokonaismäärän uskotaankin ainakin aluksi lisääntyvän. Sen sijaan sisäministeriön ajatus siitä, että nettipalvelu parantaisi myös ilmoitusten laatua ei ainakaan alussa ole toteutunut.

- Hyvin usein ilmoituksissa on se lompakko ja sitten kuitataan sillä, että useita luottokortteja. Ilmoituksista puuttuvat kuitenkin pankkitiedot, minkälaisia luottokortit ovat ja muutakin sellaista, mikä olisi poliisille tärkeää tietoa, ylikonstaapeli Riitakorpi tähdentää.

Suomessa tehtiin viime vuonna yhteensä vajaat 740 000 rikosilmoitusta. Arvioiden mukaan noin viidennes tapauksista oli sellaisia, että niistä olisi voitu ilmoittaa sähköisesti.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat