Kansalaiset kriittisempiä Kelaa kohtaan

Tuore tutkimus osoittaa, että suomalaiset suhtautuvat sosiaalipolitiikkaan aiempaa kriittisemmin. Myös Kansaneläkelaitos saa arvostelua osakseen.

Kela

Helsingin yliopiston ja Kelan yhteistyötutkimus paljastaa, että Kelaa pidetään kansalaisten keskuudessa vanhanaikaisena ja byrokraattisena. Kela saa moitteita mm. asumistukiasioiden hoidon hitaudesta. Yhä suurempi osa Kelan asiakkaista haluaisi hoitaa asioita puhelimella tai verkossa. Kelaa pidetään kuitenkin yhä tärkeänä yhteiskunnan turvaverkkona ja sosiaaliturvan jakajana.

Tutkimus osoitti myös, että suomalaiset suhtautuvat sosiaalipolitiikkaan aiempaa kriittisemmin. Kyselyn vastaajista yli kolmannes oli sitä mieltä, ettei ihmisten todellista hyvinvointia voi enää lisätä, vaikka sosiaaliturvaa parannettaisiin. Yhteiskunnan oikeudenmukaisuus tai elämän turvallisuus eivät olleet vastaajien mielestä enää parantuneet samalla tavalla kuin ennen.

Veronalennuksia ei kannateta

Suomalaiset ovat edelleen valmiita maksamaan sosiaaliturvastaan. Vastanneista vain alle kolmannes hyväksyisi veronalennukset, jotka johtaisivat sosiaaliturvan leikkauksiin.

Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että kansaneläkkeet ovat liian pieniä. Sairausvakuutus- ja työttömyyskorvaustenkin taso on vastanneiden mielestä liian matala.

Helsingin yliopiston ja Kelan kyselytutkimukseen osallistui viime vuonna 2000 satunnaisesti valittua, 16 vuotta täyttänyttä suomalaista.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat