Kansalaiset kantelevat poliisista ja tuomioistuimista

Oikeuskanslerille tehtyjen kanteluiden määrä jatkoi viime vuonna hieman kasvuaan. Eniten kansalaiset kantelivat tuomioistuinten toiminnasta ja poliisista. Oikeuskanslerin tehtäviin kuuluu valvoa, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia.

Oikeuskanslerille tehtyjen kanteluiden määrä jatkoi viime vuonna hieman kasvuaan. Eniten kansalaiset kantelivat tuomioistuinten toiminnasta ja poliisista.

Kaikkiaan kanteluita tehtiin noin 1 350, kun edellisvuonna luku oli runsaat 1 270. Oma-aloitteisesti oikeuskansleri otti tutkittavakseen yksitoista asiaa, jotka koskivat muun muassa sairaankuljetuksen ja ensihoitojärjestelmän kehittämistä sekä vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden järjestämistä.

Viime vuonna ratkaistiin yli 1 270 kantelua, joista neljässä tapauksessa annettiin huomautus. Kanteluista 112 johti esitykseen, ohjeen tai käsityksen antamiseen tai muuhun toimenpiteeseen.

Oikeuskanslerin tehtäviin kuuluu valvoa, että viranomaiset ja virkamiehet noudattavat lakia. Oikeuskansleri antaa tarvittaessa myös lausuntoja esimerkiksi ministeriöille.

Oikeuskansleri on eduskunnan oikeusasiamiehen ohella ylin laillisuuden valvoja Suomessa. Virkaa hoitaa oikeustieteen tohtori Jaakko Jonkka.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat