Kansainyhteisö päättää tänään Pakistanin kohtalosta

Maalle asetettujen vaatimusten määräaika umpeutuu.

Pakistanin presidentti Pervez Musharraf on vakuuttanut tekevänsä kaikkensa, jotta poikkeustila voitaisiin kumota ennen parlamenttivaaleja, kertoo Britannian pääministeri Gordon Brown.

Brownin mukaan Pakistanin on kuitenkin vielä täytettävä sille asetetut vaatimukset, jotta sitä ei erotettaisi Kansainyhteisöstä. Maalle on annettu tähän päivään asti aikaa vaatimusten täyttämiseksi.

Kansainyhteisö päättää myöhemmin tänään erotetaanko Pakistan vai ei.

Korkein oikeus poisti esteet Musharrafin toiselta kaudelta

Pakistanissa korkein oikeus on hylännyt viimeisen presidentti Pervez Musharrafin uudelleenvalintaan liittyvän valituksen. Muut valitukset oli hylätty jo aiemmin.

Musharraf on luvannut erota armeijan johdosta, jos oikeus näyttää vihreää valoa hänen toiselle kaudelleen.

Korkein oikeus oli ottamassa kantaa Musharrafin uudelleenvalintaan liittyviin valituksiin, kun presidentti julisti maahan poikkeustilan ja erotti tuomarit. Oikeuteen nimitettiin tämän jälkeen presidenttiin suosiollisemmin suhtautuvat tuomarit.

Ihmisoikeusjärjestö kehotti Pakistania vapauttamaan tuomarit

Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on kehottanut Pakistanin johtoa vapauttamaan korkeimman oikeuden puheenjohtajan Iftikhar Chaudhryn ja muut kotiarestissa olevat tuomarit. Tuomarit ovat olleet arestissa siitä lähtien kun presidentti Musharraf julisti maahan poikkeustilan.

Järjestön Aasian-johtajan Brad Adamsin mukaan Musharrafin pitäisi lopettaa "ruma vendettansa" tuomareita vastaan ja vapauttaa heti Chaudhry, tämän perhe ja muut tuomarit.

(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat