Kansa vaatii kansanedustajia laskemaan palkkioitaan

Suomalaiset ovat valmiita luopumaan palkankorotuksistaan, jos kansanedustajat näyttävät ensiksi esimerkkiä ja pienentävät omia palkkioitaan. Myös muiden johtajien esimerkkiä kaivataan. Kansalaiset tuntevat, että he joutuvat tämänkin laman maksumiehiksi.

MTV3:n uutisten nettikyselyyn vastanneista vähän yli puolet eli 50,6 prosenttia ei suostu luopumaan palkankorotuksesta. 49,4 prosenttia luopuisi, mutta valtaosa vastaajista asettaisi luopumiselle ehtoja. Ja se ehto on, että pomojen pitää näyttää ensiksi esimerkkiä.

- Palkankorotuksen menettäminen on kriisiaikana hyväksyttävää, mikäli myös eduskunta toimii samoin ehdoin kuin palkansaajat.Eduskunnan on annettava suunta eli jopa alennettava omia palkkojaan, nimimerkki Hanne sanoo.

- Päättäjien pitää itse ensin näyttää esimerkkiä.Niin palkka- kuin eläkeasioissa.Muuten on kovin yksipuoleista, nimimerkki Eurola perustelee.

- Olen valmis luopumaan palkankorotuksestani, jos kansakunnan päättäjät aloittavat itsestään ensin! Eli kansanedustajat, yrityksien johtohahmot ym. suuripalkkaiset etujensaajat ensin "leipäkuurille", vasta sitten kansalaiset, vaatii myös nimimerkki Sikariporras ensin.

- Heti luovun palkankorotuksista, kun yritys lopettaa bonuksien jakamisen johtajilleen, Työläinen kirjoittaa.

Nihilistin mukaan "palkansaajat eivät nyt osallistu näihin talkoisiin, vaan ne piirit ja yksityiset, jotka repivät optioilla kymmeniä miljoonia".

- Ensin pomot, poliitikot ja parhaiten ansaitsevat laskevat omaa palkkaansa ja poistavat kivat pikku etuisuudet, sen jälkeen voidaan keskustella, nimimerkki Prosentti toteaa monen muun tavoin.

MTV3:n uutisten nettikysymykseen "Palkkojen korotusten nollalinjaa väläytetty. Suostutko sinä luopumaan palkankorotuksesta?" on vastannut reilut tuhat ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat