Kansa tyrmää MTV3:n nettikyselyssä hallituksen toimet

Hallitus on päättänyt maksaa laman laskun teettämällä kansalaisilla töitä entistä pidempään. Kansaneläkkeen ikäraja nostetaan 63 vuodesta 65 vuoteen.

MTV3:n nettikyselyssä hallituksen tapa hoitaa asiaa on tyrmätty täysin. Kysymykseen "Olisiko hallituksen pitänyt neuvotella, ennen kuin ilmoitti aikeistaan nostaa eläkeikää?" tuli 2 331 vastausta. Niistä 1 954 eli 83,8 prosenttia oli sitä mieltä, että olisi pitänyt neuvotella. Vain reilut 16 prosenttia vastaajista katsoo hallituksen menetelleen oikein.

Osa vastaajista oli suorastaan tuohtuneita.

- Mielestäni hallitus on sen verran ulkona tavallisen ihmisen työelämästä, että pitäisi vähän ajatella, ennen kuin avaa suunsa. Ehdotan, että kaikille ministereille ja erityisesti Vanhaselle järjestetään TET-viikot eli työelämään tutustumiset, niin tietävät sitten, millaisen paineen alla työtä tässä maassa tehdään, kirjoittaa nimimerkki Mimi perusteluissaan.

Perusteluissa kysytään myös demokratian perään.

- Ei demokraattisessa valtiossa noin saa toimia minun mielestäni. Onko nyt hyvä, kun on saatu kansa suuttumaan? kysyy nimimerkki Paula -72.

Eläkeiän nostaminen nähdään myös oikeisto-vasemmistokysymyksenä.

- Joka kerta kun kokoomus on hallituksessa, elämänlaatuni on huonontunut, kirjoittaa nimimerkki Iippo.

Hallituksen ratkaisu saa myös tukea

Kyselyyn vastanneista 16 prosenttia tukee hallituksen ratkaisua.

- Niin kauan kuin hallitus nauttii eduskunnan luottamusta, sen kuuluu hallita maata, ei ammattiliittojen! Ammattiliitot ajavat viime kädessä omien jäsentensä etuja, eivät välttämättä koko kansan etuja, puolustaa hallituksen ratkaisua Saskia.

Puoltoäänen hallitus sai myös nimimerkiltä Japelta:

- Ei punikkien kanssa tarvii neuvotella.

Lue myös:

    Uusimmat