Kansa tukee maataloustukia

Yli puolet suomalaisista, 58 prosenttia, on valmis maksamaan viljelijöille enemmän kansallista tukea valtion verovaroista, jotta maatalous voisi säilyä Suomessa. Kolmannes suomalaisista ei kuitenkaan lisätukea maksaisi, ilmenee Suomen Gallupin 500 vastaajalle tekemästä mielipidetiedustelusta.

Gallup julkaistiin tänään Keskisuomalaisessa ja neljässä muussa maakuntalehdessä. Suopeimpia lisätuelle ovat keskustan ja vasemmistoliiton kannattajat. Itsekkäämpi maatalouspolitiikka EU:ssa saa myös tukea mielipidetiedustelussa. Kaksi kolmesta on sitä mieltä, että Suomen hallituksen pitäisi jättää hyväksymättä sellaiset EU:n maatalousuudistukset, jotka vaarantavat Suomen maatalouden tulevaisuuden. Ajatusta vastustaa 23 prosenttia vastaajista.

Kotimaista ruokaa puolustaa neljä vastaajaa viidestä. 82 prosenttia haluaa gallupin mukaan pitää kiinni siitä, että Suomessa syödään kotimaassa tuotettua ruokaa. Vain kuudesosa vastaajista hyväksyy ajatuksen tuontiruoan osuuden lisäämisestä.

Suomen Gallup kysyi kuluneella viikolla maatalousasioista 500 suomalaisen mielipidettä. Juuri ennen kyselyä oli julkistettu tutkimus, jossa kerrottiin maatilojen tulojen alenemisesta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat