Kansa kyynisenä makeisveron poistosta: ”Kaksi muuta veroa tulee tilalle”

Kansa suhtautuu varautuneesti makeisveron poistamiseen. MTV Uutisten Facebook-sivuilla kommentoineet epäilevät, että tilalle tulee taatusti joku toinen vero. Tai kaksi. 

Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti tänään, että makeisen ja jäätelön vero aiotaan poistaa vuonna 2017. Veron poistaminen tuo kymmenien senttien alennuksia makeisten ja jäätelöiden hintoihin.

MTV Uutisten Facebook-sivuilla monet suhtautuvat uudistukseen epäilevästi ja ennakoivat, että sama vero kerätään jossain muussa muodossa.

”Älkää riemuitko liian aikaisin, jotain muuta verotusta tulee varmasti tilalle.”

”Tyhmä juttu kerrassaan. Hinnat eivät halpene kaupoissa, eivät tietenkään. Jää nämäkin rahat suorilta kaupalle.”

”Kaksi muuta veroa tulee tilalle.”

”Erikoinen päätös sinänsä, kun pitää huomioida myöskin se, että se minkä valtio tulee menettämään noiden verojen poistuttua 2017, niin sen se tulee myöskin repimään  jostain muualta.”

Jotkut ihmettelevät sitä, kuinka poukkoilevaa päätöksenteko on. Makeisvero otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2011, ja nyt siitä ollaan jo luopumassa.  

”Ensin nostetaan ja sitten poistetaan, on tämäkin pelleilyä.”

”Saisi niissä vero olla, minua ei haittaa. Äänestän veron puolesta.”

”Makeis- ja jäätelöveroa ei pitäisi poistaa ollenkaan, vaan kiristää näiden verotusta niin kuin myös tupakan ja viinan verotusta. Siitä valtio saisi paljon rahaa kassaansa.”

Jotkut kommentoijat suhtautuvat aihepiiriin hyvinkin vitsikkäästi ja epäilevät jopa salaliittoa.

”Juuri näin. Tällä varmistetaan, että suomalainen ei kykene tulevaisuudessa töihin, kun työnnetään makeisia ja jäätelöä naamaan että sairastutaan.”

”Alkoholivero myös pois.”

”Milloin autovero poistetaan?”

MTV Lifestyle vertaili, miten suosikkituotteiden hinnat muuttuvat, kun vero poistuu.

 

Lue myös:

    Uusimmat