Kännykkäoperaattoreita vaihdettu tiuhaan

Suomalaiset ovat siirtäneet lähes 313 000 matkapuhelinnumeroa operaattorilta toiselle sen jälkeen, kun entisen numeron säilyttäminen vaihdon yhteydessä tuli mahdolliseksi heinäkuun lopulla.

Numeroiden siirtoa hallinnoivan Numpacin toimitusjohtajan Markku Brummerin mukaan tahti on ollut yllättävän kova. Joulun alla operaattoreiden tarjouskisa kiihdytti vaihtointoa entisestään, niin että koko joulukuun ajalta numeroiden siirtoja saattaa kertyä jopa syyskuussa tehtyä edellistä ennätystä enemmän.

Syyskuussa numeroita siirrettiin lähes 94 000. Joulukuulta siirtoja oli vuodenvaihteeseen mennessä kirjattu vajaat 70 200, mutta juuri joulun alla tehdyt vaihdokset eivät ole vielä ehtineet mukaan tilastoihin. Brummer arvioi, että niitä saattaa kertyä jopa kymmeniätuhansia.

-Ennusteet olivat sellaisia, että siirtäisimme noin 10 000 liittymää per kuukausi. Siihen nähden määrät ovat olleet moninkertaisia, Brummer sanoo.

Siirtoinnon oletettiin myös tasaantuvan vuoden loppua kohti, mutta näin ei käynyt. Osa kuluttajista on ilmeisesti ehtinyt vaihtaa operaattoria tarjousten perässä jo useampaankin kertaan.

Saunalahden GSM-asiakkaiden määrä viisinkertaistui


Numpac ei julkista tietoja siitä, miten kännykkänumeroiden siirrot jakautuvat eri operaattorien kesken. Operaattorit kertovat asiakasmäärien kehityksestä itse, pörssiyhtiöt yleensä vasta osavuosikatsausten yhteydessä.

TeliaSonerasta ja Radiolinjasta kerrottiin tänään, että ne julkistavat tälläkin kertaa lukunsa vasta helmikuussa. Saunalahti sen sijaan ehätti jo tänään kertomaan, että sen GSM-liittymien määrä kasvoi loka-joulukuussa lähes 57 000:lla ja oli joulukuun lopussa 143 000. Koko viime vuoden aikana Saunalahden GSM-asiakkaiden määrä kasvoi 115 000:llä eli yli viisinkertaistui.

Heinä-syyskuussa operaattorien keskinäisen kisan selvä häviäjä oli Sonera, joka silloin menetti noin 30 000 matkapuhelinasiakasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat